Helsingin kaupunki, Hakaniemen kauppahalli

Hakaniemen halli on palvellut helsinkiläisiä Hakaniemen torilla jo vuodesta 1914. Kahdesti aiemmin remontoitu halli on nyt työmaana ja yhtenä tavoitteena hankkeessa on palauttaa hallin myymälänäkymä lähemmäs alkuperäistä. Päätarve korjaukselle on tekniikan uusiminen nykytasolle. Nämä syyt tekivät LVI-ja kylmäsuunnittelusta kohteessa erityisen haastavan, etenkin kanavareittien osalta ja lämmön talteenoton toteutukselle. Hallin alle kaivetaan uutta kellaria, jonne sijoitetaan muun muassa teknisiä tiloja. Tämä ratkaisu mahdollisti hallin sisäpuolen ”puhdistamisen” kanavista, jotka ovat aiemmin olleet häiritsemässä hallimaisemaa.

Myymälähallin kylmälaitteiden tilaan aiheuttamaa lämpökuormaa vähennetään rakentamalla kaukojäähdytykseen liitetty lauhdutusverkosto.

RE Group on ollut mukana hallin peruskorjauksen suunnittelussa alusta asti. Projekti alkoi hankesuunnittelulla jo vuonna 2012. Tällöin löydettiin päälinjat kanavoinneille ja konehuoneille hyvässä yhteistyössä arkkitehtien kanssa. Toteutussuunnittelu käynnistyi vuonna 2015 ja projektin toteutus on käynnissä edelleen. Meneillään on kellarin perustuksen ja paalutusten uusiminen. Projekti valmistuu vuoden 2020 lopussa. Hallin toiminta jatkuu remontin ajan Hakaniemen torille rakennetussa väistötilassa.

RE Group toimii kohteessa LVIA– ja kylmäteknisenä suunnittelijana.

Kohteen laajuus: 4 800 brm2